Koirat
Omistaja
Pentuja
Pentueuutisia
Kuvat
Linkit
Vieraskirja

Etusivu

In English

 


Nimeni on Outi Viitanen ja olen syntyperäinen rovaniemeläinen. Ensimmäisen kerran olen maailman nähnyt kesällä 1983. Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri, valmistunut Lapin yliopistosta vuonna 2010. Olen ollut kiinnostunut koirista aina ja mahdollisuuksien puitteissa olen niiden kanssa myös touhuillut.

Ensimmäinen koirani, rottweiler narttu Peetu, tuli minulle Jylhävuoren kennelistä sijoitukseen vuonna 2001. Peetun pentu Niki tuli muutama vuosi myöhemmin. Nikin ja Peetun kanssa harrastin tokoa ja eri PK-lajeja kisoihin asti. Peetu lähti 10-vuotiaana pilven reunalle ja Niki jäi erolapsena toiseen osoitteeseen.

Peetu, Aco ja Niki 2006.


Tällä hetkellä taloudessa asustaa amstaffit Aco ja Nala. Molempien kanssa harrastelemme kaikenlaista (toko, PK-lajit, pelastuskoiralajit, näyttelyt, agility). Aco on Suomen ensimmäinen amstaffi, joka on käynyt palveluskoirakokeessa ja saanut sieltä myös tuloksen :)

Kävin kasvattajakurssin syksyllä 2008 ja laitoin kennelnimihakemuksen eteenpäin saman tien. Sain kennelnimen Korpihillan kesällä 2009. Nimi tulee Lapin marjasta. Korpihilla on tavallisesta hillasta vielä mehukkaampi ja kookkaampi, löytämisen arvoinen marja. Nalan nimi Cloudberry on myös suomeksi hilla. Ensimmäinen pentue syntyi keväällä 2010.

Nala ja minä hakumetsässä.




Yhteystiedot:

Outi Viitanen
Kuusirinteentie 5 B 5
96100 Rovaniemi

puh: 0407212283

e-mail: oviitanen (miukumauku) gmail.com

Outi Viitanen - oviitanen (at) gmail.com - 0407212283 - Rovaniemi - Päivitykset